Kasvissyönnistä ja muusta

Päätin viime syksyn alussa virallistaa kasvissyöjän asemani, menin siis lihalakkoon. Ei se oikeastaan ollut vaikeaa minulle, koska olin jo useimmiten ottanut ruokalassa kasvisvaihtoehdon muutenkin. Olin siis jo käytännössä kasvissyöjä, en vaan ollut tehnyt varsinaista päätöstä asiasta aiemmin. Nyt kasvissyöjäkaverini ottivat päätökseni vastaan ilahtuneesti. En voi kieltää, ettenkö olisi saanut suorastaan muutaman uuden ystävänkin yksinomaan tämän päätökseni ansiosta. Otin kantaa eettiseen suuntaan ja sain sen ansiosta ihmisiltä hyvää tahtoa lähes ilmaiseksi. Punaniskalihansyöjien syrjäkatseita en juuri saanut, enkä niistä muutenkaan olisi piitannut, koska en heitä muutenkaan ystävikseni kaipaa.

Kuvan lähde: peta2

Meni muutama kuukausi ja jatkoin elämääni kuin aina ennenkin. Tuli joulu, ja äidin ruokapöydässä ei mieleeni juolahtanut muutamaa kuukautta aiemmin julistamani lihalakko, olinhan jatkanut elämääni käytännössä kuin ennenkin. Söin siis kinkkua, maksapasteijaa ja muita perinneruokia innolla, koska halusin jatkaa ihania jouluperinteitä ja nauttia niistä täysin siemauksin.

Vasta joulun jälkeen sisareni kysyi minulta vaivihkaa, enkö puheistani huolimatta ollutkaan kasvissyöjä. Tajusin vasta silloin, että hups, olin unohtanut koko lakkoni ja eettisen päätökseni herkkupöytien ääressä. Kasvissyöjäystäväni kuulivat tästä myöhemmin ja olivat, kai syystäkin, närkästyneitä. Omasta mielestäni en kuitenkaan ollut tehnyt mitään väärää.

Tai siis tietenkin olin tehnyt väärin. Tai siis tekoni olisi ollut väärä, jos tämä tarina olisi totta. Oikeasti en ole koskaan ollut puhtaasti kasvissyöjä, vaan syön kyllä lihaa, etenkin kanaa, kasvisruoan lisäksi nautinnolla, ja joskus harvoin tulen syöneeksi kunnon pihvinkin. Tämän tarinan tarkoitus olikin havainnollistaa Anni Sinnemäen lähihistoriaa.

Eduskuntavaalihulinassa keväällä 2011 vihreät keksivät mediatemppuna naimalakon, puolustamaan tasa-arvoisen avioliittolain toteutumista. Lakkoon osallistuvat lupasivat seuraavaa:

Me allekirjoittaneet lupaamme, ettemme mene naimisiin tai rekisteröi parisuhdettamme ennen kuin Suomeen on säädetty tasa-arvoinen avioliittolaki. Me haluamme elää Suomessa, jossa jokaisella ihmisellä on samat oikeudet riippumatta siitä, onko hän hetero vai homo.

Anni Sinnemäki oli lakkojulistuksen ensimmäinen allekirjoittaja. Vaan mitä kävikään? Vaalit menivät ja lupaus pääsi unohtumaan, kun omaan elämään tulikin ajankohtaiseksi tilanne, että tekikin mieli mennä naimisiin. Helmikuun 2012 lopussa Sinnemäki solmikin pyhän, vain heteropareille varatun, avioliiton miehensä kanssa. Syitä voi vain arvailla, mutta ensimmäisenä tulee mieleen oma halu, italialaisen miehen ymmärtämättömyys avoliiton suhteen tai lainsäädännölliset etuudet. Yhtä kaikki, Anni päätti lupauksestaan huolimatta käyttää sitä oikeutta, jota mies- ja naispareilla ei ole.

Anni ja aviomies. Kuvan lähde: hs.fi

Iltalehden internetsivujen lainaus kruunaa tämän tarinan:

Siltä osin naimalakko katkesi mun osalta, avioliiton satamaan astellut Sinnemäki nauroi torstaina Iltalehdelle. 

Homoille ja lesboille epätasa-arvoinen asema ja leimaava nimitys "rekisteröity parisuhde" perinteisen avioliitto-nimityksen asemesta ei ole naurun asia. Asiaa ei myöskään yhtään paranna se, että Sinnemäki oli lupauksen ensimmäinen allekirjoittaja. Onko muidenkaan 3434 ihmisen lupauksella enää mitään arvoa, kun aloitteen tekijä rikkoi lupauksena? Ainakaan vertaispainetta lupauksen pitämiseksi ei enää ole.